KUTALAN KASINO

Kutalan Kasino

Kutalan Kasino on palvellut kutalalaisia, mökkiläisiä sekä kauempaakin matkanneita asiakkaitaan jo vuodesta 1999. Toimintaa on kehitetty aika ajoin, ja Kasino onkin jo vakiinnuttanut paikkansa monien kanta-asiakkaidensa kesäsuunnitelmissa. Toiminnan kehittyessä myös Kasinon tunnettavuus on kiirinyt laajemmalle seudulle. Kasino onkin usein ensimmäinen asia, jonka ulkopaikkakuntalainen Kutalasta tietää.

Kutalan Kasino on pieni kesäkioski Kuloveden rannalla. Kioskikopin pienuudesta huolimatta Kasinon tuotevalikoima on laaja, ja luukulta voi käydä ostamassa kaikenlaista aina oluttuopista kalastuslupaan. Kasino on auki vain kesäisin kesäkuun alusta elokuun loppuun, ja aukioloajat painottuvat iltapäivä- ja ilta-aikaan.

Tuotevalikoimasta löytyy mm. virvoitusjuomia, jäätelöä, kahvia, leivonnaisia, makeisia, pientä suolapalaa. Kasinolla on myös C-anniskeluoikeudet, eli janoisille on tarjolla myös olutta, siideriä ja lonkeroa. 

Kasinon alueelta löytyy lapsille mm. Kasinon oma leikkimökki leluineen. WC-tilat löytyvät ranta-alueen perältä. Parkkitilaa löytyy sekä rannan puolelta että tien toisella puolella olevalta paikoitusalueelta. Kasinolle voi vallan mainiosti saapua myös veneellä Vammalan tai Nokian suunnasta. Rannassa on venelaituri, johon paattinsa voi kiinnittää kasinokäyntinsä ajaksi. Rannasta voi myös vuokrata kesän ajaksi oman venepaikan, joita on rajoitetusti.

Kesäisin Kasinolla järjestetään kaikenlaisia tapahtumia. Motoristit ovat kokoontuneet aina maanantaisin Kasinolle. 

Yksi Kasinon vetonauloista on jokaperjantainen kylätori, jolloin Kasinonranta täyttyy iloisista torimyyjistä sekä ostoksille saapuvista kyläläisistä ja mökkiläisistä. 

Käy liittymässä Kutalan Kasinon omaan FACEBOOK-ryhmään 

ja käy tykkäämässä Kasinon virallisista FACEBOOK-sivuista!

Käy seuraamassa myös Kutalan Kasinon INSTAGRAM sivuja!